Affena ’19 | Kesäleiri Ahvenanmaalla, 10-14.7.2019

Vihdoinkin se alkoi! Kaikkien odottama kesäleiri paikassa, jossa Leirisiskot eivät olleet vuosikausiin leireilleet eli Ahvenamaalla. Varhain keskiviikkoaamuna kokoonnuimme seurakuntatalon edessä ja suuntasimme linja-autolla kohti Turun satamaa. Viking Line vei meidät Maarianhaminaan ja Vainion Liikenne Bomarsundissa sijaitsevalle Puttes Campingille. Majoittumisen jälkeen teimme kävelyretken Bomarsundin linnanraunioille sekä otimme ensikosketuksen läheiseen uimarantaan. Loppuilta meni partiolaulujen ja tutustumisleikkien parissa.

Torstaina heräsimme hyvissä ajoin, jotta ehdimme syödä aamupuuron ennen lähtöä Eckeröön. Aikataulujahan meillä ei ollut, mutta kiire tuli silti… Eckerössä kävimme Viltsafarilla ihailemassa eläimiä, näimme mm. Ahvenanmaan vaakunaeläimen eli saksanhirven. Mereltä puhaltava hyytävä tuuli pakotti meidät ottamaan käyttöön suunnitelma B:n, eli trangiaruokailu rantakallioilla vaihtui trangiaruokailuun vanhalla tanssilavalla (siellä ei tuullut!). Mutta hyvä näin, nakkikeiton jälkeen oli mukava vähän tanssahdella. Seuraavaksi suuntasimme Nåtöseen, jossa kävelimme upeassa lehtometsässä kulkevan luontopolun. Pääsimme tekemään tuttavuutta myös paikallisten lehmien kanssa, jotka laidunsivat metsässä. Erittäin eläinpitoinen päivä siis. Päivän ohjelmaan kuului toki myös uintia ja leirin hitiksi noussutta dumdum-laululeikkiä.

Perjantain teemana oli Maarianhamina. Matkalla pysähdyimme Taffelin tehtaalla, jossa ihana oppaamme perehdytti meidät monikielisesti kuumien sipsien saloihin. Saimme myös maistiaisia, nam. Epäselväksi jäi vain, mikä aiheutti Taffelin parkkipaikalla leijailevan hajun?? Maarianhaminassa leiriläiset lähtivät vartioittain kaupunkisuunnistamaan rastilta toiselle. Tehtävinä oli mm. linja-autoaikataulujen selvittämistä, ruuan tilaamista ruotsiksi sekä sen selvittämistä, kuka on Lilla Holmenin puputalon vanhin asukas. Suunnistus päättyi Pommern-laivalle, johon halukkaat pääsivät tutustumaan myös sisäpuolelta. Ja illalla taas uitiin ja dumdum…

Lauantaina päiväretken kohteena oli Geta-vuori ja sen laelta lehtevä luolapolku. Viiden kilometrin reitti piti sisällään paljon luolia, komeita maisemia ja vähän aaluettea. Luolapolun jälkeen suuntasimme hikisinä mutta tyytyväisinä Godbyhyn (matkalla nähtiin mm. Lindströmin Pirkko eli Finströmin kirkko). Godbyssä Charlie valmisti meille maukkaat pitsat. Matkalla takaisin leiriimme teimme pikakierroksen Kastelholman linnalla. Valtavan nopeita oltiin! Viimeinen ilta Puttesilla piti sisällään makkaran ja lettujen paistamista, johtajiston esittämän laadukkaan (??) sketsin sekä samoajasaunan. Samoajien saunoessa nuorempi väki (ja pari vanhusta) juoksi ympäri leirintäaluetta happosateen merkeissä.

Sunnuntaina Ahvenanmaan lippu nousi viimeisen kerran (kiitos Mikalle!) ja aamupalan jälkeen alkoi purku ja pakkaus. Kun kaikki oli valmiina, suuntasimme leirijumalanpalvelukseen Lemböten keskiaikaiselle merimieskappelille. Sitten olikin aika lähteä Maarianhaminan satamaan, jossa nousimme Viking Gracen kyytiin. Kuljettajamme Timo peruutti ajokkimme laivaan muiden kannustaessa laivaannnousukäytävältä. Laivalla meitä odotti päivällispuffet, emmehän turhaan ole Leirisiskoja. 😊 Saloon saapui joukko väsyneitä mutta tyytyväisiä Affenan kävijöitä. Puolivirallinen leirilaulumme Sommartiden hienoine käsiliikkeineen viihdytti meitä vielä viimeiset kilometrit. Sitten vielä dumdum-lauluesitys Rummunlyäjänkadulla ja niin oli leiri ohi. Kivaa oli!